Tervetuloa ainutlaatuiseen elokuvakonserttiin missä Ostrobothnia Rhythm Orchestra esittää säveltäjän Jussi Lampelan musiikin yhdessä Meren kasvojen edessä -elokuvan kanssa!

Meren kasvojen edessä on vuonna 1926 valmistunut suomalainen mykkäelokuva, jonka ohjauksesta sekä käsikirjoituksesta vastasi Kansallisteatterin silloinen pääohjaaja Teuvo Puro. Elokuva on jännittävä seikkailukertomus kolmesta nuorukaisesta, jotka kesäisellä purjehdusreissullaan päätyvät salaperäiseen Hylkysaareen. Saaressa pojat tutustuvat paikallisiin asukkaisiin, ja asukkaiden salaisuudet paljastuvat vierailijoille vähitellen tässä jännittävässä elokuvassa. Meren kasvojen edessä oli aikanaan varsin suosittu elokuva, ja se myytiin myös Ruotsiin, Norjaan ja Tanskaan.

Nyt kuultava esitys lisää elokuvaan aivan uuden ulottuvuuden, kun Ostrobothnia Rhythm Orchestran 13-henkinen kokoonpano esittää säveltäjä Jussi Lampelan musiikin livenä yhdessä elokuvan kanssa. Lampela sävelsi musiikin elokuvaan alun perin vuonna 2015 Loud Silents-elokuvafestivaalin tilauksesta, silloin pienemmälle kokoonpanolle yhdessä trumpetisti Verneri Pohjolan kanssa. Ostrobothnia Rhythm Orchestra on Pohjanmaan alueella vaikuttavista ammattimuusikoista koottu orkesteri, jonka tarkoitus on tuoda esiin nimenomaan maakunnassa asuvia muusikoita ja säveltäjiä. Orkesteri on toiminut vuodesta 2020.

Kapellimestari: Jussi Lampela
Puupuhaltimet: Michael Ford, Robin Käldström, Jonas Rintala, John Allén, Markus Kaikkonen
Brass: Anders Sjölind, Rickard Slotte, Tobias Udd, Martin Enroth, Mikael Långbacka
Komp: Ralf Nyqvist, Zacharias Holmkvist, Stefan Brokvist

Kesto: 90 minuuttia

Netticket.fi & Studio Ticket: 18€
Ritz jäsen, opiskelija, eläkeläinen & työtön 15€

Elokuvakonsertt: Ostrobothnia Rhythm Orchestra – Meren kasvojen edessä

Päivänmäärä & aika

pe 23.8 19:00 - 20:30

Hinta:

15€ - 18€

Buy ticket
https://www.netticket.fi/elokuvakonsertti-ostrobothnia-rhythm-orchestra

Järjestäjä

Skafferiet r.y.

Jaa tämä tapahtuma:

YLEISTÄ TIETOA

Vasaan paikallisliikenne Lifti ajaa monta linjaa Ritzin ohi. Löydä reittisi meille Liftin reittioppaan avulla.

Vaasan matkakeskuksesta (junat ja kaukoliikenteen bussit) on vain 700 metrin kävelymatka Ritziin.

Kadunvarsipysäköinti on ilmaista klo 18 jälkeen. Helpoiten löydät kuitenkin paikan Vaasan Toriparkista, joka on 400 metrin kävelyetäisyydellä Ritzistä.

Matkustaville vieraille Vaasassa on monta hienoa hotellia. GreenStar Hotel Vaasa antaa asiakkaillemme 10% alennusta päivän edullisimmasta huonehinnasta koodilla RITZ.

Ritzin ovet avataan noin tunnin ennen tapahtumaa (Kinoiltoina 20 minuuttia ennen ensimmäistä elokuvaa).

Lippuja myydään ovelta jos tapahtuma ei ole loppuunmyyty. Maksu kortilla tai käteisellä. Etusetelit- ja kortit (Tyky, Smartum, Edenred) eivät käy paikan päällä, mutta niillä voi ostaa ennakkolippuja Netticket.fi:stä (ei kino-lippujen myyntiä) tai StudioTicketistä kauppakeskus Rewellistä.

Kahvilatapahtumat ja kino poislukien tapahtumissa on maksullinen naulakkopalvelu. Maksu 2€ per takki.

Narkkamaksun voi suorittaa kortilla, Mobilepayllä tai käteisellä.

Teemme koko ajan työtä saavutettavuuden parantamiseksi. Ritzissä on porrashissi, ja osassa salia on induktiosilmukka. On kuitenkin hyvä perehtyä saavutettavuus-sivuun ennen vierailua.

Lue lisää saavutettavuudesta sekä tutustu tilaan virtuaalisesti:

Saavutettavuus

Salikartta ja virtuaalikierros

Tyylikäs baarimme on myös avoinna ennen ja jälkeen tapahtuman. Kahvilasta voi tilata ennakkoon juomia tauollisiin tapahtumiin. Suurimmissa tapahtumissa parven baari on avoinna esityksen aikana. Parvibaarissa on muutama istumapaikka. Valitettavasti juomia ei saa viedä varsinaiseelle istumapaikkalle.

Kahvila ja baarivalikoima

Jos sinulla on kysyttävää lipusta, ota yhteyttä lipunmyyjään. Jos sinulla on kysyttävää tapahtumapaikasta tai tarjoilusta, ota yhteyttä meihin. Tapahtuman järjestäjä (lueteltu viimeisenä tapahtuman tekstissä vasemmalla), vastaa tapahtumasta.