Tasavallan Presidentti -yhtyeen ja lukuisten muiden bändien sekä projektien rumpalina tunnettu Vesa Aaltonen teki viime vuonna kaikessa hiljaisuudessa yhtyeineen uuden albumin. Maaliskuussa 2022 ilmestynyt Studio Live sisältää uusia versioita Tasavallan Presidentin, Made In Swedenin, The Groupin ja Pekka Pohjolan klassikkokappaleista, joiden syntymiseen Aaltonen on aikanaan ollut vaikuttamassa.
Uudella levyllä suurimman osan soitannollisesta puolesta huolehtii Vesa Aaltonen Prog Band, jossa nokkamiehensä rinnalla loistavat hieman nuoremman polven muusikot. Kokoonpanossa bassoa soittaa jo konkariksi luokiteltava Jari Heino, kappaleiden vaativat kitaraosuudet taikoo Jere Haakana, saksofoni- sekä huiluosuuksista vastaa Ilmari Rönkä ja kosketinsoittimien takana hääri monista projekteista tuttu Juha Kuoppala.
Vesa Aaltosen yhtyettä vahvistamaan Vaasan keikalle saapuvat Aaltosen kanssa Tasavallan Presidentti -yhtyeessä soittanut Jukka Tolonen sekä Wigwamin riveistä tuttu Jukka Gustavson. Lisäksi Ella Tepponen versioi Made In Swedenin kappaleet.

YLEISTIETOA
Ritzin ovet avataan noin tuntia ennen tapahtumaa (Kinoiltoina 20 minuuttia ennen ensimmäistä elokuvaa).
Lippuja myydään ovelta jos tapahtuma ei ole loppuunmyyty. Maksu kortilla tai käteisellä. Etusetelit- ja kortit (Tyky, Smartum, Edenred) eivät käy paikan päällä, mutta niillä voi ostaa ennakkolippuja Netticket.fi:
Ritzissä on porrashissi, millä pääsee toiseen kerrokseen, kahvilaan ja saliin (ei parvelle). Salissa on induktiosilmukka riveillä D-G.
Lue lisää esteettömyydestä sekä tutustu tilaan virtuaalisesti:
Kahvilatapahtumat ja kino poislukien tapahtumissa on maksullinen naulakkopalvelu. Maksu 2€ per takki. Voi maksaa myös kortilla ja MobilePay:n kautta. Kaikki ulkotakit pitää jättää narikkaan, sekä laukut jotka ovat isompia kuin A4-arkki.
Tyylikäs baarimme on myös avoinna ennen ja jälkeen tapahtuman. Kahvilasta voi tilata ennakkoon juomia tauollisiin tapahtumiin. Suurimmissa tapahtumissa parven baari on avoinna esityksen aikana. Parvibaarissa on muutama istumapaikka. Valitettavasti juomia ei saa viedä varsinaiseelle istumapaikkalle.
Jos sinulla on kysyttävää lipusta, ota yhteyttä lipunmyyjään. Jos sinulla on kysyttävää tapahtumapaikasta tai tarjoilusta, ota yhteyttä meihin. Tapahtuman järjestäjä (lueteltu viimeisenä tapahtuman tekstissä vasemmalla), vastaa tapahtumasta.