Valmistaudu astumaan aikakoneeseen vuoteen 1975, kun Suomen paras ja autenttisin Queen-tribuutti The Miracle tuo konserttisaleihin Queenin ikonisen A Night at the Opera -albumin upeat kappaleet ja kaikki yhtyeen suurimmat klassikot!
Täysin kotimaisin voimin toteutettu Queen-tribuutti The Miracle kiertää Suomea loppuvuodesta 2025 ja alkuvuonna 2026 ja juhlistaa yhden merkittävimmän Queen-albumin A Night At The Opera 50v. juhlavuotta. Tulevalla kiertueella kuullaan mm. singleinä julkaistut kappaleet ”I’m in Love with My Car”, ”You’re My Best Friend”, “39”, ja tietysti ajaton rock-taideteos ”Bohemian Rhapsody”. Nämä helmet heräävät eloon vangitsevassa lavashow:ssa, joka kuvastaa alkuperäisen yhtyeen rohkeutta, monipuolisuutta ja ainutlaatuista edelläkävijän asemaansa.
Queenin suurin hitti, Bohemian Rhapsody oli jotain, mitä maailma ei ollut ennen kokenut. Mielikuvituksellinen oopperaa, rockia, balladia ja kitarasooloa yhdistelevä kuusiminuuttinen mestariteos rikkoi totuttuja kaavoja ja haastoi radioiden sääntöjä. Tässä konsertissa kuulemme tämän klassikon livenä – ei vain soitettuna, vaan koettuna audiovisuaalisena elämyksenä! Olitpa sitten vannoutunut Queen-fani tai ensikertalainen tämän legendaarisen albumin parissa, The Miracle – A night with Queen konsertti on elämys kaikille, jotka nauttivat livenä soitetusta elävästä musiikista! Konserttikokonaisuus on yhtä aikaa nostalginen ja tuore, mutta ennenkaikkea uskottava kunnianosoitus yhdelle rockin suurimmalle yhtyeelle – Queenille.
Viljami Holopainen – laulu (Freddie Mercury)
Leo Kaukomies – kitara
Jim Heikkinen – kitara, laulu
Kasperi Kinnunen – koskettimet, laulu
Heikki Venhola – basso
Eero Kaukomies – rummut, laulu
Lippu.fi: 38€

YLEISTIETOA
Ritzin ovet avataan noin tuntia ennen tapahtumaa (Kinoiltoina 20 minuuttia ennen ensimmäistä elokuvaa).
Lippuja myydään ovelta jos tapahtuma ei ole loppuunmyyty. Maksu kortilla tai käteisellä. Etusetelit- ja kortit (Tyky, Smartum, Edenred) eivät käy paikan päällä, mutta niillä voi ostaa ennakkolippuja Netticket.fi:
Ritzissä on porrashissi, millä pääsee toiseen kerrokseen, kahvilaan ja saliin (ei parvelle). Salissa on induktiosilmukka riveillä D-G.
Lue lisää esteettömyydestä sekä tutustu tilaan virtuaalisesti:
Kahvilatapahtumat ja kino poislukien tapahtumissa on maksullinen naulakkopalvelu. Maksu 2€ per takki. Voi maksaa myös kortilla ja MobilePay:n kautta. Kaikki ulkotakit pitää jättää narikkaan, sekä laukut jotka ovat isompia kuin A4-arkki.
Tyylikäs baarimme on myös avoinna ennen ja jälkeen tapahtuman. Kahvilasta voi tilata ennakkoon juomia tauollisiin tapahtumiin. Suurimmissa tapahtumissa parven baari on avoinna esityksen aikana. Parvibaarissa on muutama istumapaikka. Valitettavasti juomia ei saa viedä varsinaiseelle istumapaikkalle.
Jos sinulla on kysyttävää lipusta, ota yhteyttä lipunmyyjään. Jos sinulla on kysyttävää tapahtumapaikasta tai tarjoilusta, ota yhteyttä meihin. Tapahtuman järjestäjä (lueteltu viimeisenä tapahtuman tekstissä vasemmalla), vastaa tapahtumasta.