MUUKALAISIA YÖSSÄ – Musikaali Frank Sinatrasta ja Ava Gardnerista.
Muukalaisia Yössä kertoo kahden Hollywood-tähden elämästä ja rakkaudesta, josta ei puuttunut intohimoa, mustasukkaisuutta ja suurta draamaa.
Frank Sinatra (1915-1998) oli yhdysvaltalainen laulaja ja elokuvanäyttelijä. Hänestä tuli 1940-luvulla teinityttöjen suuresti ihannoima laulaja. Hänellä oli useita menestyskappaleita, joista tunnetuimpia ovat My Way, Strangers in the Night, Fly Me to the Moon ja New York, New York. Sinatralla väitettiin olleen hyvät suhteet mafiaan, mikä olisi edesauttanut hänen uraansa.
Ava Gardner (1922-1990) oli yhdysvaltalainen näyttelijätär ja palvottu kaunotar. Hänen tunnetuimpia elokuviaan 1950-luvulla olivat Kilimanjaron lumet, Mogambo ja Paljasjalkakreivitär.
Frank iski silmänsä Avaan, joka tuntui vaaralliselta seikkailulta. Ava oli huikentelevainen nainen, joka halusi kaiken sujuvan omilla ehdoillaan. He rakastuivat palavasti toisiinsa ja heidät vihittiin vuonna 1951. Toimittajat olivat jatkuvasti heidän kintereillään tekemässä skandaalinkäryisiä juttuja. Pian alkoi myös kilpailu siitä, kumman tähti loisti kirkkaammin. Esityksessä seurataan, miten myrskyisä rakkaus vaikutti Sinatran ja Gardnerin uraan ja ihmissuhteisiin.
Musikaali vie upeaan Hollywood-tunnelmaan, glamourin ja ganstereiden maailmaan. Frank Sinatraa esittää loistavaääninen tangokuningas Tommi Soidinmäki. Ava Gardnerin roolissa häikäisee useita musikaaleja tähdittänyt Elisa Lairikko. Käsikirjoituksesta vastaa kymmeniä näytelmiä ja musikaaleja kirjoittanut Katariina Leino ja ohjauksesta Petri Lairikko.
Huom. vain yksi näytös klo.14!
Kesto 2h 50 min sis. väliajan.
Liput Studio Ticketistä ja Netticket.fi:stä
Normaali: 43€
Eläkeläinen: 39€
Opiskelija, työtön, lapsi: 33€
Ryhmä yli 20 henkeä: 41€
Ryhmä yli 40 henkeä: 40€
Eläkeläisryhmä yli 20 henkeä: 37€

GENERAL INFORMATION
Ritz opens approximately one hour before the event, (during cinema evenings about 20 minutes before the first movie).
If there are remaining tickets they will be sold by the ticket sales in the stairs. Payment with card or cash. Discount coupons or cards (Tyky, Edenred, Smartum) are not accepted at Ritz. They do however work at pre-sales at Netticket.fi or Studio Ticket in Rewell Center.
There is a stair lift from the ground floor, where the toilet is available, to the café and auditorium on the second floor. For customers with hearing aids, there is a hearing loop on rows D to G.
Read more about accessibility, and get acquainted with the premises via the virtual tour:
More on our accessibility
Seat map and virtual tour
Apart from small cafe events we have wardrobe service and charge 2€ per jacket. Card payment is possible.
Our stylish bar is also open before and after the event. It is possible to pre-order drinks in the café for events with an intermission. At sold out events, the balcony bar is open during the performance. There are a few seats at the balcony bar. Unfortunately, drinks can not be taken to the allotted seating.
If you have any questions regarding the ticket, contact the ticket seller. If you have any questions about the venue or the cafe service, please contact us. The event organizer (listed last in the event text), not Ritz or the association Skafferiet, is responsible for the event.
Cookie | Duration | Description |
---|---|---|
cookielawinfo-checkbox-analytics | 11 months | This cookie is set by GDPR Cookie Consent plugin. The cookie is used to store the user consent for the cookies in the category "Analytics". |
cookielawinfo-checkbox-functional | 11 months | The cookie is set by GDPR cookie consent to record the user consent for the cookies in the category "Functional". |
cookielawinfo-checkbox-necessary | 11 months | This cookie is set by GDPR Cookie Consent plugin. The cookies is used to store the user consent for the cookies in the category "Necessary". |
cookielawinfo-checkbox-others | 11 months | This cookie is set by GDPR Cookie Consent plugin. The cookie is used to store the user consent for the cookies in the category "Other. |
cookielawinfo-checkbox-performance | 11 months | This cookie is set by GDPR Cookie Consent plugin. The cookie is used to store the user consent for the cookies in the category "Performance". |
viewed_cookie_policy | 11 months | The cookie is set by the GDPR Cookie Consent plugin and is used to store whether or not user has consented to the use of cookies. It does not store any personal data. |