Kelpaisiko aikamatka Dingo-hysterian sähköistämälle 1980-luvulle?
Autiotalo-musikaali kertoo Dingo-yhtyeen ja sen keulakuvan Neumannin uskomattoman tarinan. Musikaali kertoo 80-luvun rock-ilmiöstä Suomessa, jolloin Dingo aiheutti maanlaajuisen rockhysterian. Dingo rikkoi vuosien 1984-1986 aikana kaikki siihen asti tehdyt levy-ja konserttimyyntien ennätykset Suomessa.
Tarina alkaa, kun Pertti Nieminen niminen nuorukainen lähtee merille. Kun hän palaa Suomeen ja perustaa kavereidensa kanssa Dingon, loppu onkin suomalaisen rock-musiikin historiaa. Yhtyeen musiikista pitivät kaiken ikäiset, niin teinit kuin eläkeläiset. Fanit seurasivat yhtyettä joka paikkaan; odottivat porttikongeissa, pyrkivät hotellihuoneisiin ja keikkabusseihin. Yhtyeen jäsenillä ei ollut yksityiselämää. Musikaali kertoo myös yhtyettä fanittavan perheen tarinaa. Mitä perheen miehet ajattelevat, kun naiset hullaantuvat yhtyeeseen täysin? Perheen fanihysteriasta ei kommelluksia ja hauskuutta puutu. Lopulta Dingon menestys paisuu liian suureksi, sen kulut kasvavat ja suosion lieveilmiöt alkavat häiritä. Dingo päättää lopettaa ollessaan suosionsa aallonharjalla. Musikaalissa kuullaan yhtyeen suosituimmat kappaleet kuten Autiotalo, Sinä ja Minä, Nahkatakkinen tyttö, Valkoiset tiikerit ja Rio Ohoi. Kuullaanpa esityksessä myös joku Porirockin muukin helmi.
Neumannin roolissa villitsee upea ääninen Erik Kraemer, joka on tuttu jo useista Musiikkiteatterin musikaaleista.
Tule nauttimaan koskettavasta, hauskasta ja vauhdikkaasta esityksestä!
Esitykset klo.14 ja klo.19!
Netticket.fi & Studio Ticket: 43€
Eläkeläinen: 39€
Opiskelija, työtön, lapsi: 33€
Ryhmä yli 20 hlö: 39€
Väliaikoineen n. 2 tuntia 40 minuuttia
Neumann: Erik Kraemer
Olli Lindholm, Veikko Lahtinen, Matti-Esko Hytönen: Tatu Mönttinen
Jonttu, Jussi Hakulinen, Pasi: Timo Järvensivu
Quuppa, Liuhu: Miika Raeniemi
Pete, Pate Mustajärvi: Jussi Ojanen
Ulpu Lahtinen, Leila: Mirjam Paaso
Laila Lahtinen: Isabella Lairikko/ Evita Aaltonen
Orkesteri
Kitara: Timo Järvensivu
Basso: Jussi Ojanen
Koskettimet: Kasperi Kinnunen, Juha Kinnunen
Rummut Miikka Raeniemi

ALLMÄN INFORMATION
Ritz öppnar cirka en timme före evenemanget, (under biokvällar cirka 20 minuter före första filmen).
Om det finns biljetter kvar säljs de vid biljettförsäljningen i trappan. Betalning med kort eller kontant. Förmånskuponger eller -kort (Tyky, Edenred, Smartum) tas ej emot på Ritz. De fungerar dock vid förköp från Netticket.fi eller StudioTicket i köpcentret Rewell.
Det finns trapphiss från bottenvåningen, var den tillgängliga toaletten finns, till cafét och salen på andra våningen. För kunder med hörapparat finns hörselslinga på raderna D till G.
Läs mer om tillgängligheten och bekanta dig med lokalen via virtualrundturen:
Bortsett från små evenemang har vi garderobstjänst och avgift på 2€ per jacka. Kortbetalning möjlig. Betalning med Mobilepay, kort eller kontant. Alla ytterrockar ska lämnas in i garderoben, samt väskor större än ett A4-ark.
Vår stilrena bar är även öppen före och efter evenemanget. Det går att förbeställa drycker i cafét till evenemang med paus. Vid slutsålda evenemang är baren på läktaren öppen under föreställningen. Vid baren finns ett fåtal sittplatser. Drycker får tyvärr inte tas med till de egentliga sittplatserna.
Vid frågor gällande biljetten, kontakta biljettförsäljaren. Vid frågor om lokalen eller serveringen kontakta oss. Evenemangets arrangör (listad sist i evenemangstexten), inte Ritz eller föreningen Skafferiet rf, är ansvarig för evenemanget.