Ritz logo
Sök
Laddar Evenemang

« Alla Evenemang

  • Detta evenemang har redan ägt rum.

Joutsenlaulu

lördag 9.12.2023 14:00 - 22:00

44€

Bändin tarina alkoi, kun Olli Lindholm ihastui Jussi Hakulisen omintakeiseen musiikkiin, ja heidän ystävyytensä synnytti legendaarisen yhtyeen Porissa vuonna 1981. Olli oli yhtyeen laulaja, sekä piisien tekijä sen perustamisesta lähtien aina kuolemaansa asti. Jussi toimi kosketinsoittajana, laulajana, sekä erityisesti säveltäjänä ja sanoittajana.
Pian perustamisen jälkeen yhtye voitti rockin SM-kisojen Porin karsinnat ja sijoittui valtakunnallisessa kilpailussa kolmanneksi. Bändi kohosi Suomen suosituimpien yhtyeiden joukkoon vuonna 1983 Jussi Hakulisen tekemillä kappaleilla Likaiset legendat ja Särkynyt enkeli.

Esitykset klo.14 ja klo.19. Ovet avataan tunti ennen esityksen alkua.
Kesto 2h 50 min sis. väliajan.

Lipun hinnat toimituskuluineen:
Normaali: 44€
Eläkeläinen: 40€
Ryhmä yli 10 henkeä: 41€
Ryhmä yli 30 henkeä: 40€
Eläkeläisryhmä yli 10 henkeä: 39€
Opiskelija/ työtön/ lapsi: 34€

Olli arvosti erityisen paljon Jussia muusikkona ja säveltäjänä. Hakulinen on luonut useita suomalaisia klassikkokappaleita kuten Joutsenlaulu, Rakkaus on lumivalkoinen, Kiitos ja kunnia, Hän tanssii kanssa enkeleiden ja monia muita. Musikaalin kappaleet ovatkin juuri Jussi Hakulisen säveltämiä.

Yhtyeellä on takanaan useita menestyslevyjä, ja se on kiertänyt vuosikymmeniä kaikkialla Suomessa. Ollin ja Jussin vaiheet sisältävät paljon onnea ja menestymisen hetkiä, mutta myös pettymyksiä ja surua. Ollin ja Jussin yhtye kuuluu pitkäaikaisimpiin ja rakastetuimpiin rock-yhtyeisiin Suomessa.

Talvella 2022 sovimme Jussi Hakulisen kanssa Joutsenlaulu-musikaalin tekemisestä. Päätettiin käyttää juuri hänen tuotantoaan. Jussi oli todella innoissaan musikaalin syntymisestä ja oli sen hengessä mukana. Olemme äärimmäisen surullisia hänen äkillisestä menehtymisestään. Musikaali on kunnianosoitus hänen ja Ollin mittavalle elämäntyölle, joka on tehnyt lähtemättömän vaikutuksen suomalaisten sydämiin.

Ollia esittää upea artisti ja muusikko Matti Mikkonen alias Matthau Mikojan, manserokkari jo toisessa sukupolvessa. Mikkonen on Popedan alkuperäiskitaristin Arwo Mikkosen poika, joten musiikki miehellä on ollut verissä aina. Hän on luonut kansainvälistäkin uraa mm. Bloodpit-yhtyeen keulakuvana sekä omalla soolobändillään Matthau Mikojan Band. Viime vuodet hän on keskittynyt soolokeikkojen ohella musiikkiteatteriin, ja saatatkin muistaa hänet Juicen roolista supersuositusta Viidestoista Yö-musikaalista.

Jussi Hakulista esittää kultakurkku Erik Kramer, joka on tunnettu useista musikaaleista ja soolourastaan heavylaulajana.

Musiikki: Jussi Hakulinen. Käsikirjoitus: Katariina Leino.

Detaljer

Datum:
lördag 9.12.2023
Tid:
14:00 - 22:00
Kostnad:
44€
Evenemang Kategori:

Annan

Köp biljett
View Website →

TID

PRIS

ALLMÄN INFORMATION

Ritz öppnar cirka en timme före evenemanget, (under biokvällar cirka 20 minuter före första filmen).

Om det finns biljetter kvar säljs de vid biljettförsäljningen i trappan. Betalning med kort eller kontant. Förmånskuponger eller -kort (Tyky, Edenred, Smartum) tas ej emot på Ritz. De fungerar dock vid förköp från Netticket.fi eller StudioTicket i köpcentret Rewell.

Det finns trapphiss från bottenvåningen, var den tillgängliga toaletten finns, till cafét och salen på andra våningen. För kunder med hörapparat finns hörselslinga på raderna D till G.

Läs mer om tillgängligheten och bekanta dig med lokalen via virtualrundturen:

Mer om tillgänglighet

Platskarta och virtualrundtur

Bortsett från små evenemang har vi garderobstjänst och avgift på 2€ per jacka. Kortbetalning möjlig. Betalning med Mobilepay, kort eller kontant. Alla ytterrockar ska lämnas in i garderoben, samt väskor större än ett A4-ark.

Vår stilrena bar är även öppen före och efter evenemanget. Det går att förbeställa drycker i cafét till evenemang med paus. Vid slutsålda evenemang är baren på läktaren öppen under föreställningen. Vid baren finns ett fåtal sittplatser. Drycker får tyvärr inte tas med till de egentliga sittplatserna.

Produktsortiment

Vid frågor gällande biljetten, kontakta biljettförsäljaren. Vid frågor om lokalen eller serveringen kontakta oss. Evenemangets arrangör (listad sist i evenemangstexten), inte Ritz eller föreningen Skafferiet rf, är ansvarig för evenemanget.