Aaju Peter yrittää pyristellä irti väkivaltaisesta poikaystävästään, joka ei arastele häpäistä eikä lyödä. Poikaystävä ei ole ainoa valkoinen sortaja, jota Peter yrittää jättää taakseen. Dokumentissa Twice Colonized naisiin kohdistuva väkivalta muodostuu vertauskuvaksi Arktiksen alkuperäiskansojen kokemalle kolonialismille.
Aaju Peter on juristi, alkuperäiskansojen oikeuksien puolustaja ja vaatesuunnittelija – sekä kahdesti kolonisoitu. Hän oli vain 11-vuotias inuittilapsi, kun hänet lahjakkaana oppilaana lähetettiin Grönlannista kouluun Tanskaan. Hän oppi tanskan ja englannin kielen, mutta menetti kotikielensä lähes kokonaan. Naituaan kanadalaismiehen hän joutui kuitenkin todistamaan, ettei Kanada ole yhtään Tanskaa hellempi valloittaja inuiteille. Mikä olisi voinut murtaa hänet, teki hänestä intohimoisen alkuperäiskansojen oikeuksien puolustajan.
Seitsemän vuoden seurantadokumentin aikana pääsemme seuraamaan Peterin väsymätöntä työtä. Hän kampanjoi esimerkiksi EU:n hyljetuotteiden kauppakieltoa vastaan, joka murskasi monien inuitien elinkeinon. Kolonialismin manaaminen niin yhteiskunnasta kuin omasta mielestä on kuitenkin kovaa puurtamista: “Nyt olen siinä vaiheessa, että yritän dekolonisoida itseni kahdesti”, Peter kertoi Voguelle elokuvan ensi-illassa Sundancen elokuvajuhlilla.
Lähde: Sanni Myllyaho/Rakkautta ja Anarkiaa 2024

Liput: Ilmainen!
Kieli: Tanska, grönlanti
Tekstitys: Englanti
91 min, K-12

Kuukauden pohjoismainen elokuva: TWICE COLONIZED

Päivänmäärä & aika

keskiviikko 12.2.2025 16:15 - 17:47

Tämä tapahtuma on mennyt.

Järjestäjä

Skafferiet r.y.

Jaa tämä tapahtuma:

YLEISTÄ TIETOA

Vasaan paikallisliikenne Lifti ajaa monta linjaa Ritzin ohi. Löydä reittisi meille Liftin reittioppaan avulla.

Vaasan matkakeskuksesta (junat ja kaukoliikenteen bussit) on vain 700 metrin kävelymatka Ritziin.

Kadunvarsipysäköinti on ilmaista klo 18 jälkeen. Helpoiten löydät kuitenkin paikan Vaasan Toriparkista, joka on 400 metrin kävelyetäisyydellä Ritzistä.

Matkustaville vieraille Vaasassa on monta hienoa hotellia. GreenStar Hotel Vaasa antaa asiakkaillemme 10% alennusta päivän edullisimmasta huonehinnasta koodilla RITZ.

Ritzin ovet avataan noin tunnin ennen tapahtumaa (Kinoiltoina 20 minuuttia ennen ensimmäistä elokuvaa).

Lippuja myydään ovelta jos tapahtuma ei ole loppuunmyyty. Maksu kortilla tai käteisellä. Etusetelit- ja kortit (Tyky, Smartum, Edenred) eivät käy paikan päällä, mutta niillä voi ostaa ennakkolippuja Netticket.fi:stä (ei kino-lippujen myyntiä) tai StudioTicketistä kauppakeskus Rewellistä.

Kahvilatapahtumat ja kino poislukien tapahtumissa on maksullinen naulakkopalvelu. Maksu 2€ per takki.

Narkkamaksun voi suorittaa kortilla, Mobilepayllä tai käteisellä.

Teemme koko ajan työtä saavutettavuuden parantamiseksi. Ritzissä on porrashissi, ja osassa salia on induktiosilmukka. On kuitenkin hyvä perehtyä saavutettavuus-sivuun ennen vierailua.

Lue lisää saavutettavuudesta sekä tutustu tilaan virtuaalisesti:

Saavutettavuus

Salikartta ja virtuaalikierros

Tyylikäs baarimme on myös avoinna ennen ja jälkeen tapahtuman. Kahvilasta voi tilata ennakkoon juomia tauollisiin tapahtumiin. Suurimmissa tapahtumissa parven baari on avoinna esityksen aikana. Parvibaarissa on muutama istumapaikka. Valitettavasti juomia ei saa viedä varsinaiseelle istumapaikkalle.

Kahvila ja baarivalikoima

Jos sinulla on kysyttävää lipusta, ota yhteyttä lipunmyyjään. Jos sinulla on kysyttävää tapahtumapaikasta tai tarjoilusta, ota yhteyttä meihin. Tapahtuman järjestäjä (lueteltu viimeisenä tapahtuman tekstissä vasemmalla), vastaa tapahtumasta.