Tervetuloa katsomaan Kika Wikmanin taidetta Ritzin ylä-aulassa! Näyttely avataan Taiteiden yönä ja on esillä syyskuun loppuun asti. Auki tapahtumien yhtyedessä tai sopimuksen mukaan.
Wikmanin näyttely koostuu puupiirroksista ja akryylimaalauksista, joita hän on työstänyt rinnakain vuodesta 2018. Puupiirroksen kaivertaminen ja akryylillä maalaaminen ovat hyvin erilaisia tapoja tehdä kuvaa. Kika on kuitenkin löytänyt samankaltaisuuksia tekotavoissa. Rytmillistä ja toistavaa työskentelyä. Kaivertaessa otetaan pois kuvasta ja lopputulos näkyy vasta loppuvedoksessa, kun taas maalatessa lisätään kuvaan väriä ja jälki on enemmän välitön.
”Näyttelyssä solmin kaivertamisen ja maalaamisen jälkiä yhteen värin ja viivan kautta. Maalaukseni ovat akryyliä puulevylle ja kangaspohjille ja puupiirrokseni on painettu öljyvärillä erilaisille papereille. Teemat tekosissani vaihtelevat, puupiirrokset syntyvät yleensä ideasta, symbolista tai arkipäiväisestä aiheesta, jonka ensin piirrän laatalle, sitten kaiverran ja vedostan paperille. Maalauksissani sen sijaan hehkuvat väri sekä runsaus ja ne ovat enemmän spontaaneja sekä abstraktoituja. Värien kautta haen harmoniaa ja kuvat syntyvät maalamisen myötä.”
